ke 1.9. 17:00
Ilmoittautuminen päättynyt
Honkahalli
Ilmoittautuminen Tytöt 2015/2016 joukkueeseen kaudelle 2021-2022
Tytöt 2015
Honkahalli
33
Ilmoittautuminen päättynyt
Muu
Honkahalli Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo, Suomi Näytä kartalla
1.9.2021 17:00 - 28.5.2022 Ilmoittautuminen päättynyt

Hongan nuorimpien junioreiden korisryhmissä tutustutaan koripalloon, mutta ennen kaikkea pyritään luomaan innostusta, josta lajirakkaus aikanaan syntyy. Koripallon perustaitoja opetellaan pelien ja leikkien kautta ja erilaisia liikuntataitoja lajin- ja leikinomaisesti. Harjoitukset alkavat viikolla 35 / 2021. Harjoituksia pidetään kahdesti viikossa ja lapset voivat oman innostuksen mukaisesti osallistua joko toiseen tai molempiin tapahtumiin. Lisäksi joukkueet pelaavat kauden aikana joitakin harjoitusotteluita.

Syyskausi: Ma 30.8.2021 – Su 19.12.2021
Kevätkausi: Ma 3.1.2022 – Su 29.5.2022

Kausimaksu 450 EUR / kausi (kattaa sekä syys- että kevätkauden). Kausimaksun 1. erä lähetetään syyskuun lopussa ja sen jälkeen kuukausittain tasasummina siten, että viimeinen lasku lähetetään maaliskuun 2022 lopussa. Lisäksi jokaisen pelaajan tulee maksaa Tapiolan Honka ry:n jäsenmaksu 60 EUR, joka laskutetaan ensimmäisen maksuerän yhteydessä.

Tytöt 2015/2016, kauden 2021-2022 harjoitusajat 30.8. alkaen:

Keskiviikkoisin klo 17:00-18:00, Honkahalli 3
Lauantaisin klo 12:00-13:00, Sepon koulu (ent. Pohjois-Tapiolan koulun koulurakennus)

Joukkueen päävalmentaja:
Krista Kurunsaari (krista.kurunsaari (at) gmail.com / 050-4912553)

Osallistuu (33)
Pelaaja: 3
Muut: 30
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Eden
Pelaaja
#3
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Laura
Pelaaja
#91
Lilia
Pelaaja
#10
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Manna Kauhanen
Jäsentaso piilotettu
#31
Miira Pärssinen
Jäsentaso piilotettu
#12
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Minka
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Agnes
Ei jäsentasoa
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Liah Perkins
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Vuokko
Jäsentaso piilotettu
Tiedot

Osallistujat
Osallistuu (33)
Pelaaja: 3
Muut: 30
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Eden
Pelaaja
#3
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Laura
Pelaaja
#91
Lilia
Pelaaja
#10
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Manna Kauhanen
Jäsentaso piilotettu
#31
Miira Pärssinen
Jäsentaso piilotettu
#12
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Minka
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Agnes
Ei jäsentasoa
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Liah Perkins
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Vuokko
Jäsentaso piilotettu
Kaikki tapahtumat