Sat 2.9. 09:00
Honkahalli 3
Vanhempi-lapsi koris 4-6 -vuotiaille (s. 2017-2019)
Vanhempi-lapsi koris
Honkahalli 3
Kurssi
Honkahalli 3
2.9.2023 09:00 - 13.4.2024 Registration closed Space left2

Vanhempi-lapsi -koriksessa lapset harjoittelevat yhdessä vanhemman kanssa tunnin ajan koripallotaitoja sekä yleisiä liikunnallisia perustaitoja. Harkoissa tehdään temppuratoja, leikitään ja pelataan. Lapset oppivat toimimaan ryhmässä, yhdessä oman turvallisen aikuisen kanssa. Tärkeintä on, että treeneissä on hauskaa, hengästyy ja tulee hiki!

Ryhmä on tarkoitettu lähtökohtaisesti 4-6 -vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Myös reippaat 3-vuotiaat voivat osallistua. Ryhmän ohjaajana toimii Samuel Haanpää.

Ryhmään ilmoittaudutaan mukaan koko kaudeksi (2.9.-13.4.). Kaikilla ilmoittautuneilla on kahden viikon maksuton kokeilujakso. Osallistumisen voi irtisanoa joulutauon (10.12.-12.1.) aikana ilmoittamalla asiasta sähköpostitse toimisto@tapiolanhonka.fi.

Ajankohta: lauantaisin klo 9:00-10:00 Honkahalli 3
Hinta: 140 euroa syksy (2.9.-9.12.), 140 euroa kevät (13.1.-13.4.)
Kenelle: 4-6 -vuotiaat

Sat
2.9
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
9.9
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
16.9
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
23.9
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
30.9
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
7.10
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
14.10
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
21.10
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
28.10
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
4.11
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
11.11
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
18.11
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
25.11
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
2.12
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
9.12
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
13.1
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
20.1
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
27.1
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
3.2
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
10.2
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
17.2
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
24.2
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
2.3
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
9.3
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
16.3
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
23.3
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
30.3
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
6.4
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
13.4
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Information
Kurssi
Honkahalli 3
2.9.2023 09:00 - 13.4.2024 Registration closed Space left2

Vanhempi-lapsi -koriksessa lapset harjoittelevat yhdessä vanhemman kanssa tunnin ajan koripallotaitoja sekä yleisiä liikunnallisia perustaitoja. Harkoissa tehdään temppuratoja, leikitään ja pelataan. Lapset oppivat toimimaan ryhmässä, yhdessä oman turvallisen aikuisen kanssa. Tärkeintä on, että treeneissä on hauskaa, hengästyy ja tulee hiki!

Ryhmä on tarkoitettu lähtökohtaisesti 4-6 -vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Myös reippaat 3-vuotiaat voivat osallistua. Ryhmän ohjaajana toimii Samuel Haanpää.

Ryhmään ilmoittaudutaan mukaan koko kaudeksi (2.9.-13.4.). Kaikilla ilmoittautuneilla on kahden viikon maksuton kokeilujakso. Osallistumisen voi irtisanoa joulutauon (10.12.-12.1.) aikana ilmoittamalla asiasta sähköpostitse toimisto@tapiolanhonka.fi.

Ajankohta: lauantaisin klo 9:00-10:00 Honkahalli 3
Hinta: 140 euroa syksy (2.9.-9.12.), 140 euroa kevät (13.1.-13.4.)
Kenelle: 4-6 -vuotiaat

Schedule
Sat
2.9
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
9.9
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
16.9
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
23.9
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
30.9
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
7.10
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
14.10
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
21.10
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
28.10
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
4.11
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
11.11
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
18.11
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
25.11
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
2.12
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
9.12
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
13.1
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
20.1
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
27.1
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
3.2
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
10.2
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
17.2
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
24.2
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
2.3
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
9.3
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
16.3
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
23.3
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
30.3
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
6.4
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Sat
13.4
09:00 - 10:00
Vanhempi-lapsi koristreeni
Honkahalli 3 Show on map
Urheilupuistontie 2, 02200 Espoo
Pricing
The invoice will be sent after registration.
  • Vanhempi-lapsi koris, KEVÄT 2024 140.00 €  
All registrations